perjantai 27. syyskuuta 2013

Goodbye

Tulen poistamaan tän blogin näkyvistä muutaman päivän päästä, ennen sitä kuitenkin halusin kertoa teille uuden osoitteeni:

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Fresita

Jälleen kerran sekoitus erinäisiä, toisiinsa liittymättömiä ja oikeastaan melko turhia kuvia tämä postaus täynnä. Tää viikko ma-to meni aika lailla saman kaavan mukaan, joten mitään erityistä materiaalia ei oo kertynyt. Toisin sanoen herätys soi viiden aikaan, seitsemäksi töihin, työmatka vajaa 200 kilometriä joka päivä. Kun neljän jälkeen on kotona, niin melkein läsähtää sohvalle ja siinä se loppuilta meneekin. Toivon mukaan nyt tästä pitemmästä viikonlopusta saan kirjoitettua ihan ajan tasalla olevaa juttua... Eli huomiseen!
 
 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Tiitus

Mä oon elellyt nyt viikonlopun ajan hiljaiseloa blogista. 
-Perjantaina mulla oli siivousilta, ja nukahdinkin jo kymmenen maissa. 
-Lauantaina lähdettiin aamulla aikaisin Hämeenlinnaan parturiin (siitä juttua myöhemmin) ja oltiin kotona vasta myöhään illalla.
-Sunnuntaina me lähdettiin käymään naapurikunnassa katsomassa uudestaan niitä ihania koiranpentuja, joita jo aiemmin viikolla kävin katsomassa :)

Kaiken mun vapaa-ajan, oon käyttäny miettien häntä:


Siinä on nyt meidän koira :) Ei voitu vastustaa tätä ihanuutta, ja kävinkin maksamassa tänään varausmaksun. Nyt tarvis odottaa 1,5kk, että mulla alkaa kesäloma ja saan hakea hänet kotiin ♥

torstai 21. maaliskuuta 2013

BFF - BICHON FRISÈ FOREVER

Joku saattoikin eilen arvailla, minne matkamme kävi, kun kerroin meidän käyneen katsomassa jotakin. Hauvavauvojahan ne olivat! Mä oon lähestulkoon menettänyt sydämeni nyt bichon friselle, ja meille onkin tulossa ko. rotuinen koira viimeistään syksyllä. Bongasin BF ry:n sivuilta tällä viikolla ilmoituksen, että pentuja olisi myynnissä aivan lähellä. Pakkohan niitä oli käydä katsomassa.

Vaavit olivat vasta kolmeviikkoisia, joten luonteestä ei ottanut vielä mitään selvää. Äiti ja mummo koira olivan kuitenkin aivan sydämet pysäyttävän hellyyttäviä otuksia ♥ Koirat yleensä haisee tosi pahalle, mutta vaikka nuolivat kättä, niin en huomannut mitään hajua jälkeenpäin. Nyt tässä onkin kovat pohdinnat menossa, että joko olisi mahdollista ottaa tuollainen rakkauspakkaus, vai täytyykö vielä vähän odottaa :)

Meillä ei ole koskaan aiemmin ollut koiraa, joten tässä on nyt takana pari kuukautta lähes päivittäistä opiskelua hoidosta, ruokinnasta, terveydestä yms. Pikkuhiljaa alkaa tuntumaan jo siltä että kaikki tieto mikä löytyy netistä ja kirjoista, on koluttu. Kun vaan kävisi hyvä tuuri ja asukki pääsisi pian muuttamaan :)


keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kumipallot

Tänään postauksen kuvituksena toimii mun puput, Helmeri ja Sirkki. Minä aion sen sijaan olla hiljaa, jotten väsymyksissäni kirjoita aivan puuta heinää. Halusin vaan tulla kertomaan, että kävin tänään katsomassa aivan ihania rakkauspakkauksia, joista kuulette huomenna lisää ♥