maanantai 26. maaliskuuta 2012

Tre

Meidät oltiin pyydetty perjantaina iltaa viettämään tampereelle kavereiden kanssa. Muut tulivat vasta illalla perässä, mutta itse lähdin jo aiemmin shoppailemaan. En ookkaan varmaan vuoteen käyny ostoksilla tampereen keskustassa ja kyllä sen huomas ku kaikki kaupat oli ihan muuttunu! Olin ihan sekasin ku menin koskariinkin. Ei sieltä suuremmin kuitenkaan mitään tarttunut mukaan, mutta oli mukava kierrellä kuitenkin :) Postaan sitten siitä illasta kun saan loput kuvista itselleni!






keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Hello, I'm nolife

 Heti alkuun sellanen ilmotusluontoinen asia Huittislaisille, että mulla on pöytä Sani- kirppiksellä. Pöydässä nro 50 on dvd:itä, melko uusia vaatteita, uusia mekkoja yms tarpeellista ja ei niin tarpeellistä. Koot pyörii siinä 34-38!










Ja sitten varsinaiseen aiheeseen. Eiku tä, oliko mulla muka joku aihe? Ei vieläkään. Paitsi se, että mun tunteet menee nykyään kyl niin laidasta laitaan. Välillä oon ilonen ja onnellinen ja sit taas hetken päästä oon yksinäinen ja onneton. Tällä hetkellä oon noita kahta viimestä. Ärsyttävää oikeesti ku oon kaikki päivät yksin kun kaverit on koulussa tai töissä.
Tänään oon käyny kirpparilla, koittanu mennä puntille mut ajatellu et meen myöhemmin, tehny palapeliä, käyny työkkärissä, tehny taas vähän palapeliä ja jokasessa noista väleistä istunu koneella. Alkaa tympiin tälläne :-D

Niin hei ja noista koruista että jos ketään kiinnostais ostaa noita noissa kuvissa ni ilmotelkaa :) Mä meen jatkaan palapeliä, huoh.

Luojan kiitos pian on perjantai ja sit onkin luvassa vähän vaihtelua tähän arkeen Tampereen muodossa :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Hooked on nails

Meiän kynsihullu Emma on alkanu tekeen akryylikynsiä, niin pakkohan sellaset oli sitten itellekki ottaa. Neljän aikaan se alko vääntää ja puoli kasin aikaan lopeteltiin! Otin espanjassa akryylit, mut ne oli ihan huonot ! Tai siis ne alko kupliin ja irtoileen reunoilta jo seuraavana päivänä. Ja ne oli tosi paksut. Mulla on ollu viimesen puolen vuotta tosi lyhyet kynnet, kun ne lohkee ennen kun kasvaa, niin jos nää nyt sitten korjais sitä lyhyys ongelmaa :)

Mulla on kuulemma sitten valtavat peukalot ku meni isoin tippi :D No can do! Mut se tekee näitä halvalla(?). Ni menkää ottaan tällä viikolla kynnet että se saa rahaa meiän perjantaista reissua varten :---D






sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Myynnissä 60 litrainen terraario!

 Kohde on huutonetissä ja sinne pääsee TÄSTÄ!

1966






Eilen oli iskän synttärit, joten meiät oli kutsuttu mummulle syömään. Viis tuntia siellä sitten kulukin, kun leikittiin siskon ja serkun kans munanpiilostusta ja vielä lopuks siskon ja mummun kans korttia. Mua on aina harmittanu se, että meiän suvussa ei oo kummallakaan puolella ketään mun ikästä. Kaikki menee joko yli kolmenkymmenen tai sitten kymmenen vuotiaiks ja siitä alle. Olisin halunnu toisaalta samanikäsen sisaruksen, niin ei olis tarvinnu olla yksin niin paljoo. Toisaalta taas kaverit sanoo et samanikästen sisarusten kans tulee aina vaan riidelty. Nykyään sillä ei oikeestaan niin kauheesti oo väliä, kun tulee juttuun kenen tahansa kans. Lähinnä oon aina hauskuuttamassa noita pienempiä :)

torstai 15. maaliskuuta 2012

Apua herkuttelun lopettamiseen!

Mä oon riippuvainen, nimittäin herkuttelusta. Tää asia iski tänään päin näköä kun aloin ajatella että montako kaloria syön päivässä ja montako kulutan. Oon siis ihan normaalipainoinen, ei siinä mitään, mutta mun on pakko alkaa tehdä tälle asialle jotain, ennen kun oon pelkkä kasa selluliittia (jota mä muuten vihaan ylikaiken).



Mä oon lohtusyöjä. Syön suruun, iloon ja jos ei oo muuta tekemistä. Oon myös kaiken lisäks tosi huono laittaan ruokaa (ei, mun tekemä ruoka ei ole huonoa, en vaan jaksa laittaa sitä), ja varsinkin nyt kun en käy töissä. Töissä oli aina säännöllinen ruokailurytmi ja tuli syötyä se "kunnon" ateria ainakin kerran päivässä. Nyt kun oon kotona, niin ei tuu syötyä sitä ateriaa, vaan napostelen koko ajan. Hiilareita yök, niitä mä syön eniten. Ei siinä mitään olisi, jos mä napostelisin terveellisesti, mutta kun ei. Mä syön liian usein sipsejä ja muuta suolaista. Sitten on se limppari... Mun kaikista pahin paheeni, mut on pakko saada joka päivä jotain hiilihapollista ja liian usein se on limsaa. Mä tiedän kyllä että se ei oo hyväks, kaikkee muuta, mut silti mä juon sitä.



Käyn lenkillä tai kuntosalilla viikossa n. viisi kertaa. Mä en tiedä kuinka suuren totuuden antaa esim juoksumaton kalorinlaskija tai sports trackerin vastaava, mutta suurin piirtein yhdestä 30 minuutin juoksulenkistä se antaa kulutukseksi 200kcal. Suuren osan päivästä vietän kotona ja käyn joka päivä kaupassa ja kirpputorilla. Eli mun energiankulutus ei voi millään vastata sitä määrää, minkä päivässä syön.



Useesti mä alotan herkkulakon. "-Joo maanantaista se sitten alkaa, tänään voin syödä niin paljon kun napa vetää" Tuttua? Mulle on. Se pitää aina muutaman päivän, kunnes joko unohdan koko lakon ja syön vahingossa ja sen jälkeen ajattelen että no menköön tai sitten tulee jotain murheita ja ajattelen että kyllä mä nyt voin ton syödä kun oli niin huono päivä. Toinen on että jos ostan herkkuja ja tulee huono omatunto niiden syömisestä, niin ajattelen että meen tänään lenkille niin se korvaa sen syöpöttelyn.



Mulla on ihan varmasti sielunkumppaneita(lue:herkkupeppuja) siellä ruudun toisella puolella. Otetaanko haaste, että nyt tehdään se ja aletaan pikkuhiljaa vähentämään herkuttelua. Ens kerralla, kun ollaan menossa ostaan sipsejä, niin tajutaan se ja ostetaan sittenkin porkkanoita ja dippiä. Tai kun ollaan menossa ostaan karkkia, niin otetaankin karkkihyllystä vaan niitä terveellisiä ja hampaille hyviä pastilleja ja jatketaan matkaa hedelmähyllylle. Mites se limppari? Se voidaan korvata vaikka tuoremehulla? Tai jos ootte niinkuin minä ja kaipaatte niitä happojuomia, niin ostetaan pullo kivennäisvettä ja blissataan siihen sitä tuoremehua? Ja ruuan kanssa maitoa tai vettä!



Eli, mä koitan alkaa nyt itse tsemppaamaan. En lopeta heti kerralla (koska siitä ei varmasti tulis mitään), vaan pikkuhiljaa. Päätavoite on kuitenkin se, että  epäterveellinen herkuttelu vähennetään yhteen päivään viikossa. Terveellinen herkuttelu (porkkanat, hedelmät, ja kaikki terveellinen mutta herkullinen) on sen sijaan sallittua. Yksi tärkeimmistä neuvoistani (itselleni?) on se, että masu syödään täyteen ennen kuin lähdetään kauppaan, tai aiotaan syödä sipsi nälkään. Eikös joo?



Onko muilla samanlaisia oireita? Ootteko löytäny ratkaisun tai kultaisen keskitien? Kokemuksia? Kaikki kommentit tervetulleita ja toivottuja! Tästä sitten suunta ylöspäin ja pois ton mun vieressä nököttävän sipsikipon luota!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Over Knee Socks

 Tänään oli sellanen ylipolvensukka- fiilis. Sit aloin miettiin että kehtaanko mä oikeesti sellaset laittaa ja mihin mä ne yhdistän. Päädyinkin sitten selailemaan (taas) lookbookin sivuja, että millaisia yhdistelmiä muut on käyttäneet. Löytyihän sieltä jopa pari miestä ylipolvensukissa (tai ainakin luulen että olivat miehiä). Vielä lyö pää aivan tyhjää, mutta näette myöhemmin, että mitä mä sieltä kaapista noiden sukkien ympärille löysin/löydän. Wish me luck!

by Jack R., 19 year old photographer from San Diego


by Prisca E., mochaccinoland from Hong Kong


by Annika M., writer from The Countryside


by Manon D., 17 year old short hair girl from Brussels


by Sara 0., 24 year old fashion designer from Paris




tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jälleen sarjassamme sekavimmat postaukset


Innostuin yks ilta väkertään kynsiä. Voin kertoo että voin sanoo että se uusi L'orealin kynsilakka on aivan .... Kolme kerrostakaan ei peittäny kunnolla, ja se alko kuivuun ihan yhtä nopeesti ku ne graffitilakat alkaa halkeen, niin levitys oli tosi hankala asia. Kaiken hyvän lisäks ne vielä kuplii. Eipähän tarvi sitä sarjaa ostaa sitten enää. H&M:n lakat on mun mielestä hintalaatusuhteeltaan tosi hyviä. Yks kerroskin peittää jo aika hyvin ja lakka myös kestää ihan riittävästi. :)


Kynsien väristä innostuneena innostuin sitten myös koruja tekemään :) Mä RRRRakastan noita fasettihiottuja amatsoniitteja.


 Asukuvia tänään ei ole tarjolla, sattuneesta syystä...


 "Jaa määäää vai??? Koko ajan oon tässä istunu hirrveen tyytyväisenä. Ite sotkit housus, eihän mulla noin likaset tassut ees oo!"


Koitin nälissäni soittaa Iinaa syömään mun kans, mutta laittokin jo esimerkillisesti ite kotona ruokaa. Jouduin sitten ihan yksikseni hakeen ruokaa ja päätin tulla kotiin syömään!

Koruja





Äiti oli mukava ja teki mun koruille tollasen alustan, mihin ne saa laittaa nuppineulalla kii :) Harmi vaan ettei ne kaikki siihen mahtunu. Mä oon siis harrastanu näitä syksystä saakka, ja nyt halusin tehdä kevääks kaikkia värikkäitä koruja. 

maanantai 12. maaliskuuta 2012

RED(D)






Tähän väliin luvassa lauantain asu. 
Housut, paita, rannekorut, vyö ja huivi - H&M
Laukku, kengät, sormus ja korvikset - Seppälä

Tänään oon jo reippaillu vajaan kuuden kilsan lenkin, postittanu kirjeen, palauttanu kirjoja kirjastoon ja lähettäny mullistavan työhakemuksen (tai okei, ehkä se mullistavuus selviää vasta sitten kun tiedän että saanko sen paikan). Nyt tarvis alkaa siivoomaan, mutta selkä on niin hitsin jumissa/kipee/lihassärkyinen, ettei oikein tekisi mieli muuta kun mennä nukkumaan!