perjantai 23. joulukuuta 2011

Musaa loppuvuodelle 2011 ♥











maanantai 19. joulukuuta 2011

Over Here

 Heeiii ! Pitkästä aikaa täällä taas naputtelemassa :) Syy siihen miksi kirjoitan on se että on kerranki aikaa! Mä oon saanu nykyään aika tehokkaasti aikani kulutettua ja välillä tuntuu että päivässä on liian vähän tunteja. Koulun loputtua oon ollu koko ajan töissä ilman mitään vapaita ja vähän kadehdin niitä kellä on nytkin esim pitkä loma. Mulla on joulun väliviikko lomaa, mutta sekin on palkatonta joten not nice :(

Mun loppukin vapaa-aika kuluu nykyään korujen parissa. Tai puntilla. Mutta siis innostuin korujen teosta joskus pari kuukautta sitten ja nykyään se toimii vähän ku jonain rentoutuskeinona työpäivän jälkeen. Tässä vähän mun taidonnäytteitä!
 














torstai 10. marraskuuta 2011

"Lumi"

 

Jälleen on jäänyt blogi huomiotta! Aamulla herätys ennen kuutta, töihin seittemään. Sit rankka päivä raksalla puol neljä lähtö töistä ja kotona oon neljän jälkeen. Kauppaan, kämppä siistiks ja sit ku sais rentoutua ni tajuaa et kuin jäätävä päänsärky on taas ku hartiat ja niska niin jumissa !
No, on mulla vähän vapa-aikaakin, mutta se kuluu nykyään lähinnä koruja tehdessä. Yllä yksi viimeisimmistä teoksistani :) Huomenna tahtoisin tehdä jonkinlaisen päivä kanssani kuvausjutun, mut katsotaas nyt :)

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Tyttörakkautta

Mulla on täällä nykyään kahden kaverin sijasta neljä! Mä rakastuin totaalisesti kahteen uuteen vauvaan ja mun oli aivan pakko adoptoida ne :) Eli perhe tuplaantui, samalla tuplaantui myös terraarion koko ja nyt vauvoilla on 140 litranen terraario ! Nyt olis siis n. 60 litranen terra myynnissä :)

Mutta siis mun päivieni ilot Mösö, Nöpö, Plösö ja Töpö (aka. munkki, johtuen tosta hatusta sen päälaella)
Plösö ennen













Mösö ja Nöpö

Töpö ennen

lauantai 24. syyskuuta 2011

Promises...

Otsikko kuvaa mun elämää nyt ainakin yhdellä osa-alueella oikein hyvin. Ärsyttää sellaset ihmiset jotka ei pidä kiinni sopimuksista ja lupauksistaan. Mutta ei siitä sitten sen enempää :) 

Töiden jälkeen kävin kotona vaihtamassa vaatteet seuraavanlaisiin:
P.S. Farkut ostin tänään kirppikseltä :)

jooooh tiedetään, tarkennus on vääääärin


Paita löyty uutena kirppikseltä!

Nää kengät tais olla aleksi 13:sta
Pari kaveria oli kylässä ja katottiin Drag Me To Hell ku tuli telkusta. Mä vihaan kaikkia tollasia örkkejä mitä esim tossa leffassa oli! Aika ällö leffa :-D

Mitä viikonloppusuunnitelmia teillä on? :)

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

"Move your body, rock your body"


Mikä siinä on että jos en hymyile kuvassa niin näytän ihan siltä et oisin tosi kiukkunen ja turhaantunut, vaik en todellakaan oo. Ja muutenki musta tuntuu et mun perusilme on aina sellanen kiukkunen ku kuljen kylällä, vaik oikeesti olisinki ihan jees päällä :) Mut en kehtaa kulkee kylällä silleekään et hymyilen yksikseni koko ajan :--D Tosin joku varmaan ajatteli et oon ihan sekasin ku lähdin ajaan parkkipaikalta kotiin tänään ja YleXltä tuli joku hyvä juttu ja repesin ihan totaalisesti nauruun! :)

Telkusta tulee unelmien poikamiestyttö ja oon ihan koukussa tähän! Lähinnä ehkä siks ku en kestä sitä et Jillian ei tajua millanen kuspää toi Wes on ARG ! Katsotaanko siellä? :)

tiistai 20. syyskuuta 2011

Tapaus gerbiili

...Tai oikeastaan kaksi tapausta. Eli siis elokuun lopussa tänne muutti mun seuraks kaks tyttögerbiiliä. Mulla ei oo koskaan ollu lemmikkiä, ja täällä oli välillä tosi yksinäistä, joten päätin sitten ottaa tänne karvakamut. 

Tapaukset tarttuivat mukaan Ideaparkin eläinliikkeestä. Tarkoitus oli ottaa venäjänkääpiöhamsterit, mutta koska gerbiilit ovat päiväaktiivisia, niin niihin sitten päädyin. Mösö ja Nöpö on kohta kolmen kuukauden ikäisiä ja mielettömän touhukkaita kaivajia. Rakastan noissa sitä etteivät haise lainkaan ! :) ...vaikkakin kakkivat juoksutushuoneen nurkat täyteen. Mutta ne lähtee helposti suihkuttamalla pois.

Hoito on superhelppoo. Kun muistaa vaan varmistaa että ruokaa ja juomaa riittää. Kaverukset kylpee myös päivittäin ja juoksutusta hoidan noin neljä kertaa viikossa. Terraarion pesen noin kerran viikossa. Nyt vähän harvemmin kun vaihdoin mörttirövöstä puruun. 

Kuvissa valitettavasti vaan Nöpö, molemmat harvemmin päätyy samaan kuvaan, kun ovat niin vikkeliä.

   




Sori kuvien laatu. Mutta valitsin parhaat monesta kuvasta. Nuo kaksi viimeistä kuvastavat parhaiten niitä kuvia mitä tulee !

maanantai 19. syyskuuta 2011

"Vaik joskus sählätään, me silti pärjätään"










Mun on tosiaan siis asuinnäkymät vaihtuneet jonkin verran. Tai oikeastaan noin kolmenkymmenen kilometrin verran naapuripaikkakunnalle. Muutin siis vuokralle ekaan kämppääni ihan vain yksikseni. Tai en mä täällä kauaa yksikseni ollut, kun parin viikon päästä tänne muutti myös pari pikkukaveria, nöpö ja mösö. Mutta anyway, täällä siis nykyään.

Aika hektistä ja kummallista on ollu tässä jo parin kuukauden ajan. Paljon tapahtunu kaikkee. Myös pukeutuminen on muuttunut :) Jaksan nykyään panostaa enemmän siihen mitä päälleni kiskaisen. Ehkä osasyy siihen on mun ikioma pieni vaatehuone jossa kaikki on kivasti esillä :)

Ensi postausta odotellessa :)