sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Vihdoinkin niitä kuvia!

Eli siis perjantaina 15.10 lähti lento klo 12 kohti Espanjaa ja Benalmadenaa. Lento oli suoraan tampereelta malagaan, josta ajettiin n. 14 km matka benalmadenaan taksilla. Perillä oltiin joskus vähän ennen viittä suomen aikaan.






Ensimmäinen yö yövyttiin jossain vähän pienemmässä hotellissa, koska varsinaisessa hotellissa vaihtopäivä on lauantaisin.











 Mulla oli aika kalmankalpeet jalat reissuun lähtiessä, kuten hyvin huomaa. Oon Suomen kesässä tosi huono ruskettuun. Yläselkä yleensä muuttuu aika tummaks, ja kädet, mut muualta ei toivookaan.


Lauantaina sit vaihdettiin meidän varsinaiseen paikkaan. Meillä oli kahden makkarin huoneisto sahara sunset beach club- hotellissa, vai mikä lie. Siellä oli suuri parveke, ulko- ja sisäallas plus poreallas.













Lämpöö siellä riitti, olisko kolmena päivänä ollu pilvistä, mut muina päivinä oli jotain 28..


Jonkun miehen lounas kuulemma karkas!


Benalmadenan satama oli tosi nätti, siellä se Sillänpään Jarikin kai talvensa viettää ! :D







Kaisan kans otettiin alkulomasta letit, noi mun makso kympin. En mä niitä sitten kauaa jaksanu pitää, kun näytin ihan sipulilta.





Haiseeko oma kehu jos sanon että ihan nätti kuva





Yöelämässäkin käytiin sitten seuraavana perjantaina. Siellä oli ihan hirmusti niitä pubeja, baareja ja yökerhoja! Ja oli joku käytäntö et kun ostaa yhden drinkin, niin saa toisen kaupan päälle, ja shotit oli ilmasia!
Kovasti siellä tanssittiin, ja kun yhdestä paikasta pääsi pois, niin heti oli seuraavan paikan omistaja taluttamassa omalle klubilleen!




Siellä oli joku iso vuori, jonka huipulle me sit mentiin kortsuhissillä. Tosi nätit maisemat oli kyllä. Jäätiin sinne kattoon vielä sit jotain lintushowta. Joku haukka istu mun päähänki!








Vrt. jalat siihen ekaan kuvaan..











Merenrannassa ei oltu kun kahtena päivänä, useamminkin olisin halunnu, muttei yksin huvittanu mennä.








Vikan viikon keskiviikkona lähdettiin Gibraltarille kattoon delfiinejä. Matka kesti kaks tuntia, ja kyllähän siellä niitä delfiinejä oli sellanen parvi! Sit oli vielä ylimäärästä aikaa shoppailulle, mä olisin kierrelly niitä kauppoja vaikka kuinka kauan, mutta muita ei oikein kiinnostanu.















Siellä oli sellanen juttu, että siellä menee liikenne tukkoon aika 20 minuutiks, koska siellä menee tie lentokentän läpi, ja liikenne pysäytetään aina tietty kun kone lähtee.




Mä olisin loppuviimeks kyllä halunnu nähdä siellä paljon enemmän paikkoja ja kaupunkeja, mutta muut ei tahtonu, ja kun ekaa kertaa ulkomailla, niin yksin ei uskalla lähtee minnekkään kovin pitkälle. Salilla kävin melkein joka aamu siellä.

Mutta tuliaisina ostoksia varmaan neljänsadan euron arvosta, ja kiva rusketus. Mut en kyl tahdo enää hetkeen minnekkään, tahdoin koko ajan vaan kotiin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Meinasitko hienolla kuvalla tota joka oli näyteikkunasta jossa oli kenkiä? :D

Henna kirjoitti...

Joo meinasin! No enkä meinannu :) kun tietty sitä alempaa. Kaikissa muissakin kuvissa selitykset on yläpuolella, joten miks olisin tehnyt poikkeuksen! :_D

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitit, että olisit halunnut käydä useassakin paikassa, mutta yksin et voinut mennä, eikä muut tahtoneet. Perustelit lähtemättömyytesi ensimmäisellä ulkomaan matkalla, joten oliko paikka tuttu matkaseurallesi? Jos paikka ei ollut matkaseurallesikaan ennestään tuttu, niin eikö paikan tuntemus ole silloin sama?

Henna kirjoitti...

Pointtina oli se, että jos on vieraassa paikassa, niin kaverin kanssa olisi paljon "turvallisempi" lähteä. En osaa englantia kovin hyvin, joten jos jossain vaiheessa olisi tullut esim. ongelma, olisi se ollut paljon helpompi selvittää jonkun toisen kanssa.
Yksin en uskaltanut lähteä, koska taatusti olisin eksynyt jossain vaiheessa, ja siinä vaiheessa mulle iskee paniikki että apua mitä teen, kaverin kanssa tälläsen paniikin voisi välttää.

Eli siis ihan lyhyesti, en uskaltanut lähteä yksin.