lauantai 8. tammikuuta 2011

Mitä tänään?

Heräsin puoli yhdeltä, joka on mulle aika epänormaali heräämisaika. Tai ainakin oli joskus. Ennen heräsin viikonloppuisin 10-11 aikaan, mutta kesätöissä valvottujen yötöiden jälkeen, kun nukuttii päivällä neljään, niin nykyään oon heränny aina joskus 12 aikaan..


Pari tuntia taisin siinä hengailla ja datailla, kunnes sitten sain raahattua itseni salille. Sain tehtyä ihan hyvän treenin, tai ainakin olin ihan hiestä märkä kun lopetin! Kävin suihkussa ja meikkasin itteeni ilman kiirettä siellä :) Taisinpa sen jälkeen käydä kaupassa ja unohtaa palauttaa dvdn, joka oli autossa pelkääjän paikalla..



Kotona mä ruikutin ja valitin ja mäkätin kun on niin ylitylsää. Sain siinä sitten postauksenkin tehtyä ja googletettua maailmanlopun. Oon ihan paiseissa kun niitä lintuja tippuu taivaalta ja kaloja kuolee. Olin ihan varma että tulee niiiiiiin turha ilta.



Päätin purkaa tylsyyteni musan kuunteluun ja autolla ajeluun, ja ajelinkin sitten kultaa moikkaamaan. Se oli tosin aika pikanen käynti se, mutta sitäkin kivempi ♥ Paluumatkalla koitin saada itselleni seuraa, kuitenkaan sitä saamatta.



Pääsin kotiin, niin istahdin koneelle ja päätin katsoa Poliisit- sarjan ennakkoon ruudusta. Nauroin kaksinkerroin, tahdon olla poliisi! Nyt ajattelin kirjoittaa teille tän ja kertoa samalla että rakastuin kuviin we♥it:ssä.



Kuvat: we♥it

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

okke

Kira kirjoitti...

Tosi kiva blogi :) Vois alkaa lukee ;)


http://kira-favouritethinks.blogspot.com/